Mun virtuaalivaluuttasalkun liikkeet ja tulevaisuus!

bitcoin ethereum

Oon nyt sijoittanut virtuaalivaluuttoihin noin 6kk ja tällä hetkellä sen salkun koko on hieman alle 3000€. Nyt viime päivien aikana tuosta on lähtenyt euromääräisesti aika monta euroa pois, mutta eiköhän ne sieltä taas jossain kohtaa ylös nouse. Viimeisen laskun takana oli, kukas muukaan, kuin Elon Musk ja siitä olenkin kanavalla jo muutamalla videolla puhunut! Itse käytin tämän ajan hyödyksi ja tankkailin hieman lisää Bitcoinia salkkuuni! 

Virtuaalivaluuttasalkun liikkeet on aika paljon rajumpia kuin mun Nordnetin puolella olevan rahasto- ja osakesalkun liikkeet. Siellä toki osakkeet välillä menee reippaasti ylösalas, mutta suurin paino on rahastoissa joiden päivittäiset liikkeet ei yleensä kauheasti hetkauta. Olen siis saanut opetella katselemaan, kun virtuaalivaluutat menee ylösalas kymmeniä prosentteja pienen ajan sisällä ja vähitellen siihen alkaa tottua. Kunhan salkku on hajautetusti sijoitettu, niin ei tarvitse huolehtia liikkeistä sen kummemmin. 

Viime päivien liikkeet lyhyesti

Viime päivinä mun salkussa on tapahtunut aiempaa enemmän liikkeitä. Kun Elon Musk hyökkäsi Bitcoinia vastaan, lähti aluksi kaikki kryptot alaspäin. Mutta sen jälkeen saatiin kuitenkin hieman vihreää munkin salkkuun, kun ADA lähti kohti uutta ath lukemaa! Mulla ei salkussa oo hirveän paljon ADA:a, mutta on siihen hieman yli 100€ varmaan alunperin käytetty. Lähdin sijoittamaan Cardanoon lähinnä sen takia, että jaksaisin aktiivisesti seurata miten sillä menee, kun on hiukan sitä omassakin salkussa. Mutta nyt olen tutkinut Cardanoa lisää ja nään siinä kyllä paljon potentiaalia, varsinkin jos Ethereum 2.0 myöhästyy vielä lisää. 

Bitcoin on laskenut takaisin helmikuun alkupuolen lukemiin, eli alas on tultu aika roimasti. Mutta ei tämä lasku ole silti mitään ennennäkemätöntä härkämarkkinassa, 30-40% korjaukset on vielä suhteellisen normaaleja. Yleensä nämä ovat vaan niitä hyviä paikkoja ostaa lisää. Tietenkin näissä korjausliikkeissä alkaa aina puheet siitä, että nyt on härkämarkkina ohi, mutta itse katselen vankasti sinne loppuvuoteen ja aion vasta siellä miettiä josko hieman ottaisin voittoja kotiin. Mutta muistakaa, että tärkeintä aina on se, että sulla itsellä on hyvä fiilis siitä päätöksestä minkä teet. Eli jos hodlaus ei tunnu hyvältä idealta, niin siirrä ihmeessä rahoja edes jonkin verran toisiin sijoituskohteisiin.

Myös Ethereum on ottanut takapakkia, mutta sen korjaus ei mene ajallisesti noin kauas kuin Bitcoinilla. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Ethereumilla on ollut lähiviikkoina niin kovaa nousua. Ethereumin hinta on siis tällä hetkellä samoissa lukemissa, kun oltiin noin pari viikkoa sitten. Tämän takia tankkasinkin tässä dipissä salkkuuni lisää Bitcoinia, koska uskon että sillä on seuraavaksi se isompi nousu edessä. Saa toki nähdä jatkaako Ethereum kuitenkin vielä kasvua Bitcoinin edellä, kunhan suunta tästä saadaan käännettyä. 

Aionko ostaa lisää tai myydä omistuksiani?

Aion jatkaa säännöllistä sijoittamista rahastoihin, osakkeisiin sekä myös virtuaalivaluuttoihin! En itse harrasta mitään kuukausisäästösopimuksia, mutta yritän laittaa sijoituksiin rahaa aina, kun palkasta on ylimääräistä sivuun laittaa. Nyt kesällä tankkailen ehkä kuitenkin enemmän pörssin puolelta, koska alkuvuoden sijoitukset on mennyt lähinnä kryptovaluuttoihin. Mutta jos ylimääräistä jää enemmän, laitan sitä jatkossakin BTC ja ETH.

Multa kysytään usein, kuinka kauan aion pitää virtuaalivaluuttasijoituksistani kiinni. Yleensä olen vastannut suhteellisen ympäripyöreästi, että katson asiaa sitten “syssymällä”. Tämä johtuu paljolti siitä, että mä lähden aina kaikkiin sijoituksiin sillä ajatuksella, että en oo myymässä niitä kuin vasta sitten “eläkeiässä”. Eli tarkoituksena on hodlailla niin kauan, että rahoille on tarvetta muualla. 

Voi olla, että tää suunnitelma voi hieman muuttua, jos syksyllä tapahtuva markkinan nousu on todella iso. Jos puhutaan tosi isoista tuotoista, voi olla että mua houkuttaa ottaa niitä ulos ja siirtää ns. varmempiin sijoituskohteisiin. Mutta kaikkea en tuu ikinä myymään. Ensimmäisenä lähtee ADA, mutta senkin katson kyllä loppuvuoteen asti!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Kryptouutiset viikko 20 – Tesla ei enää hyväksy bitcoinia, dogecoinilla kuuhun

kryptouutiset

Tällä viikolla kryptouutisissa saat katsauksen neljään mielenkiintoisimpaan uutiseen kryptovaluuttoihin liittyen viimeviikolta. Otsikoissa on keinunut erityisesti vitsinä pidetty dogecoin. Lisäksi Elon Muskin twiittaukset ovat taas olleet osana kryptovaluuttojen arvonheittelyjä. Etenkin bitcoinin kurssi koki kovan kolauksen viime viikolla. Lue alta tarkemmat kuvauksen uutisista!

Dogecoinilla kirjaimellisesti kuuhun

Kryptovaluutta Dogecoinin, jota on pidetty pikemminkin vitsinä kuin potentiaalisena virtuaalivaluuttana, on noussut vuoden aikana 21 000 prosenttia. Elon Musk, joka on Teslan toimitusjohtaja on myös mukana avaruusyhtiö SpaceX:ssä. SpaceX:n valmistava raketti ja minisatelliitti laukaistaan vuonna 2022 kuuhun. Raketin ja satelliitin tilannut Geometric Energy Corporation yhtiö maksaa SpaceX:lle koko sovitun summan dogecoin-kryptovaluutalla. Dogecoinin arvo on ajoittain ampaissut raketin lailla, nyt raketti on kirjaimellisesti fyysinen, joka laukaistaan avaruuteen dogecoinin voimalla.

Goldman Sachsin toimitusjohtaja vetäytyy dogecoinin avulla

Goldman Sachsin toimitusjohtaja Aziz McMahon on tiedettävästi tienannut kymmeniä miljoonia dollareita dogecoiniin sijoittamalla. Pankki on nyt vahvistanut McMahon lähteneen yhtiöstä. Pankki ei kuitenkaan kerro tarkkoja lähdön syitä. Huhujen mukaan McMahon olisi perustamassa hedgerahastoa. Muita julkisuudessa dogecoinia tukeneita ovat muun muassa Elon Musk, Mark Cuban, Snoop Dogg ja Gene Simmons. Dogecoin on viihtynyt jo pitkään kryptovaluuttojen kärkikahinoissa, mitä tulee kokonaisarvoon.

Tesla peruuttaa bitcoinilla maksamisen

Aiemmin tänä vuonna kerroimme, että Teslan voi hankkia myös maksamalla bitcoinilla. Ei pysty enää. Toimitusjohtaja Elon Musk kertoo Twitterissä, että Tesla ei aio jatkossa hyväksyä bitcoinia maksuvälineenä. Syynä Musk kertoo ympäristöhuolet. Bitcoin ehti olla Teslan maksuvälineenä noin kaksi kuukautta. Bitcoinin arvo laski yli 10 prosenttia Muskin twiittauksen jälkeen. Myös muiden kryptovaluuttojen, kuten ethereumin arvo laski ilmoituksen jälkeen. Olemme aiempina viikkoina nostaneet eri insituutioiden ja sijoittajien huolia bitcoinin ympäristövaikutuksista. Ympäristöhuolet liittyvät pitkälti louhimiseen ja siihen liittyvään energian tarpeeseen. Suurin osa louhimiseen vaadittavasta energiasta on peräisin fossiilisista polttoaineista.

Kryptovaluuttavälittäjä Binance viranomaisten kynsissä

Maailman suurimmaksi kryptovaluuttavälittäjäksi tituleerattu Binance on joutunut Yhdysvaltojen oikeusministeriön ja verohallinnon tarkasteltavaksi. Binancea tutkii etenkin rahanpesuun ja veropetoksiin erikoistuneet viranomaiset. Myös Yhdysvaltojen markkinavalvoja CFTC on tutkinut Binancen toimia aiemmin tänä vuonna. Epäilyksenä on ollut, että Binance on antanut Yhdysvaltojen asukkaiden ostaa kryptovaluuttoihin liittyviä johdannaisia. Yhdysvalloissa kryptovaluuttajohdannaisia saavat myydä vain CFTC:hen rekisteröityneet yritykset. Binance on aiemmin kertonut estävänsä Yhdysvaltojen asukkailta laittomat transaktiot, uhaten näitä käyttäjätilin jäädyttämisellä. Uudempien tutkimusten tarkkaa sisältöä ei vielä tiedetä. Binance on kuitenkin ilmoittanut suhtautuvansa vakavasti kaikkiin lain asettamiin vaatimuksiin ja velvollisuuksiin. Binance on perustettu vuonna 2017 ja se pitää kirjojaan Caymansaarilla.

Julkaisemme joka maanantai uudet kryptouutiset, joissa yhden uutiskattauksen avulla saat kokonaiskuvan menneen viikon tapahtumista kryptovaluuttarintamalla. Muista seurata meitä myös Twitterissä nimellä krypto_uutiset. Twitterissä saat ilmoitukset uusista julkaisuistamme sekä muita mielenkiintoisia uutisnostoja!