Kryptojen alamäki jatkunut jo melkein 4 kuukautta – Ukrainan kriisi jännittää markkinoita..

kryptomarkkina ukraina

Huomenna alkaa maaliskuu ja jos Bitcoinin hinta on alle $38400 vuorokauden vaihtuessa, niin Bitcoinille tulee neljäs punainen kuukausikynttilä putkeen. Viimeksi näin pitkä laskuputki on ollut vuonna 2018, kun oli kryptohistorian pisin karhumarkkina käynnissä. Nyt laskuun on monia syitä, joista viimeisimpänä on hirveä tilanne Ukrainassa eli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Tällaisena aikana ihmisten kiinnostus sijoituskohteisiin pienenee, joka näkyy esimerkiksi näyttökertojen ja blogin lukijoiden määrän pienentymisenä. Tällaiset ajat on kuitenkin historiallisesti ollut niitä parhaita ostopaikkoja, jonka takia itsekin olen tässä viime kuukaudet ollut ostotuulella.

Onko kryptomarkkinan käännettä näkyvissä?

Niin kuin mainitsin, on kryptomarkkina ollut laskussa jo monta kuukautta. Laskun syy on ollut pääasiassa kasvava inflaatio, FED:n koronnostopaineet ja nyt viime viikkoina myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Ukrainan tilanteesta olen puhunut YouTuben puolella jo muutamalla videolla ja pääasia sieltä on se, että yleensä konfliktien ja sotien aiheuttamat markkinalaskut ovat väliaikaisia. Mitä pidemmäksi tällainen tilanne kuitenkin venyy ja etenee erilaisiin tilanteisiin, sitä pidempään markkinassakin on epävarmuutta. Ja se on nähtävissä tänään, kun pörssit Euroopassa aukesi miinukselle, kun viime viikko päättyi kuitenkin erittäin kovaan nousuun.

Viime viikon lopulla oli siis jo pientä ajatusta siitä, että markkina voisi jo alkaa miettiä muita asioita. Mutta viikonlopun aikana EU mm. ilmoitti uusista pakotteista ja Venäjä pelotteli ydinuhalla. EU:n pakotteet ovat nyt jo sen verran kovia, että vaikutusta markkinaan nähdään varmasti. Venäjän isoimmat pankit mm. suljettiin SWIFT:n ulkopuolelle, joka on siis maailmanlaajuinen järjestelmä rahan liikuttamiseen. Venäläisillä pankeilla ei siis ole käytännössä mahdollista siirtää rahojaan enää mihinkään Venäjän ulkopuolelle. Tämä vaikeuttaa kaikkien Venäläisten yritysten toimintaa, yksityishenkilöiden päivittäisiä asioita sekä tietenkin myös Venäjän kanssa tai Venäläisten yritysten kanssa yhteistyötä tekevien yritysten toimintaa. Eli vaikutus ei jää siis vain Venäjän sisäiseksi, vaan vaikutusta tulee maailmanlaajuisesti.

Kryptomarkkina elää nyt muun markkinan kanssa yhteiseloa, varsinkin teknologiaosakkeiden liikkeitä kryptot näyttää seuraavan. En siis odota näkeväni kryptomarkkinassa mitään erilaista liikehdintää, mitä pörsseissä nähdään. Epävarmuus tulee olemaan molemmissa korkealla, vaikkakin myös käänne voi olla lähellä. Pakotteet kuitenkin pitkittävät ongelman selviämistä, eli kannattaa varautua markkinan rajuihinkin liikkeisiin tulevien kuukausien aikana.

Keskuspankkien koronnostojen lykkäykset mahdollisia!

Nyt on ollut mediassa myös juttua siitä, että koronnostoja voitaisiin mahdollisesti lykätä. Markkinat on sen verran epävarmassa tilanteessa, laskua on nähty ja talouteen on tulossa isku tämän tilanteen takia, joten rahapolitiikan kiristäminen ei ehkä ole enää järkevää. Inflaatioon on kyllä tulossa lisäiskua öljyn ja raaka-aineiden hinnannousujen takia, mutta jos kulutus vähenee sodan tuomien jännitteiden takia, ei tavaroiden hinnat oletettavasti jatka nousuaan. Tulevaisuus on siis kysymysmerkkien ympäröimä, koska tässä on niin monta erilaista muuttujaa nyt mukana.

Koronnostot vaikuttaisivat kryptoihin negatiivisesti ja korkojen nostojen lykkääminen olisi positiivinen asia kryptomarkkinalle. Mutta toisaalta korkojen nostojen lykkääminen tarkoittaisi sitä, että tilanne markkinassa on muuten heikompi, joka toisaalta pienentää ihmisten sijoitusintoa ja näkyisi siten sijoitusten hinnoissa mahdollisena laskuna. Pitkäjänteisenä sijoittajana on mun ollut kuitenkin helppo päättää jatkaa sijoittamista kaikkiin sijoituskohteisiini, eli siis myös kryptoihin (pääasiassa BTC ja ETH). Uskon kryptojen olevan yhä tärkeämpiä tulevaisuudessa ja katse on siellä kymmenien vuosien päässä. Sijoitusten tuotot tänä vuonna voi jäädä todella pieniksi, mutta pitkällä sijoitushorisontilla ei lyhyen aikavälin huono tuotto harmita lainkaan.

Kryptoja on lahjoitettu Ukrainalle jo lähes $10milj. edestä!

Ukrainan virallinen Twitter tili ilmoitti muutama päivä sitten lompakot joihin voi lahjoittaa Bitcoinia, Etheria ja USDT:tä. Kirjoitushetkeen mennessä lahjoituksia noihin lompakoihin on tullut jo melkein $10milj. edestä. Tämän lisäksi monen projektin takana olevat henkilöt ovat ilmoittaneet olevansa valmiita lahjoittamaan muita kryptovaluuttoja jos lompakot niille ilmoitetaan. Esimerkiksi Vechaninin perustaja Sunny LU ilmoitti lahjoittavansa $8milj. edestä Vechainia jos lompakko sille tehdään. On mahtava nähdä, että kryptomarkkina on myös mukana tukemassa Ukrainaa tässä kauheassa tilanteessa. Muistakaa kuitenkin tarkastaa lompakoiden aitous jos lähdette näihin lahjoittamaan. Esimerkiksi ERC-20 lompakko löytyy täältä ja se on myös nimetty sen mukaisesti!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Jatkuuko kryptojen lasku vielä alemmas?

kryptojen lasku

Huhhuh mikä viikko onkaan ollut sijoitusrintamalla. Viime viikon loppupuolella laskua nähtiin jo roimasti kryptoissa sekä pörssissä, mutta maanantaina vasta olikin karmea laskupäivä. Bitcoin kävi todella lähellä kesän pohjia, oltiin hetkellisesti $33k kohdalla. Nyt ollaan jo noustu ylemmäs, mutta voiko vielä huokaista helpotuksesta?

Mikä laskee sijoituksia?

Sijoituksien laskun taustalla on ollut sama asia jo muutaman kuukauden, nimittäin FED:n toimet pelottaa. Joulukuussa FED ilmoitti, että vuonna 2022 on tarkoitus nostaa korkoja ainakin kaksi kertaa. Korkojen nostoja suunnitellaan koska inflaatio on alkanut laukkaamaan liian kovaa vauhtia eteenpäin. Nyt kuitenkin pelkona on, että korkoja nostettaisiinkin vielä enemmän, joka ei todellakaan olisi hyväksi sijoitusmarkkinalle ainakaan lyhyellä aikavälillä. Korkojen noston lisäksi huono asia on se, että FED on kertonut aloittavansa myös arvopapereiden myynnit tänä vuonna. Tarkoitus on siis myydä markkinalle niitä arvopapereita joita FED on ostanut tukeakseen markkinaa viimeisten vuosien aikana. Korkojen nostoja osattiin odottaa, mutta arvopaperien myymistä odotettiin vasta muutaman vuoden päästä korkojen nostosta, siksi jännitystä markkinalla on vielä entistä enemmän.

FED:n toimien lisäksi myös Ukrainan epävarma tilanne jännittää markkinalla, sekä tuloskauden alkaminen isoilla pettymyksillä. Netflixin huono tulos näkyi yli 20% laskuna sen kurssissa, mutta näkyy varmasti myös siinä että sijoittajat odottavat nyt myös muilta isoilta teknojäteiltä huonompia tuloksia. Jos teknologiajätit yllättävät positiivisesti, voi vaikutus markkinaan olla suhteellisen isokin!

Miksi tämä vaikuttaa kryptoihin?

Moni miettii tällaisten laskujen kohdalla miksi kryptot laskevat pörssin mukana, vaikka Bitcoinin piti olla inflaatiokestävä sijoitus ja kryptojen ylipäätään sijoituskohde johon FED ja muut keskuspankit eivät voi vaikuttaa. Tosiasia on kuitenkin se, että Bitcoin (ja muut kryptot) on suurimmalle osalle erittäin spekulatiivinen ja riskialtis sijoituskohde, vaikka niiden tulevaisuuteen uskoisikin. Epävarmoina aikoina ne spekulatiivisimmat ja riskialttiimmat sijoituskohteet lähtee ensimmäisenä jäähylle ja se näkyy tietenkin hinnassa. Pörssissäkin tämä näkyy siinä, että teknologiaosakkeet ja esimerkiksi firmat jotka eivät tuota vielä rahaa, lähtevät salkuista jonka myötä hinnat laskevat. Kryptoja ei kannata siis ajatella ainakaan vielä tässä kohtaa mitenkään erillisenä sijoituskohteena, vaikka ihan erilainen sijoituskohde kyseessä onkin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kryptot tulisivat aina olemaan sijoituskohde joka seuraa teknologiaosakkeita. Mutta tällä hetkellä ne sitä ovat ja se täytyy tietää!

Onko laskulle näkyvissä loppua?

Analyytikot yrittävät nyt kilpaa ennustaa kryptoille pohjaa ja itsekin uskoin, että $40k alle ei pidemmäksi aikaa mentäisi (väärässä olin). Nyt kuitenkin markkinatilanne on niin epäselvä, että on ihan turha yrittää ennustaa mitään lyhyemmän aikavälin liikkeitä. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää se, että pidemmän aikavälin potentiaali ei ole kadonnut mihinkään. Bitcoinin ja Ethereumin projektien fundamentit ei ole muuttunut lainkaan, vaan laskun taustalla on vain markkinan jännitystä. Itse siis olen jatkanut säännöllistä pitkäjänteistä sijoittamista ja nyt olen myös siirtänyt kryptovaluuttapörssiin rahaa odottamaan josko vielä nähtäisiin dippi alle $30k!

Tänään keskiviikkona voidaan kuitenkin saada sellaisia uutisia, jotka voisivat pistää markkinaa toiseen suuntaan. Nimittäin tänään n. kello 21 suomen aikaa FED:n johtaja Jerome Powell pitää tiedotustilaisuuden siitä mitä FED:n tammikuun kokouksessa on keskusteltu. Olen keskustellut YouTube-kanavallani FED:n suunnitelmista ja siitä millaisia päätöksiä sieltä voisi tulla, mutta todellisuus on se, että vasta illalla näemme mitä tuleman pitää. Jos viesti Jerome Powellilta on kuitenkin positiivinen voi se näkyä todella iloisesti sijoitusmarkkinalla. Itse kuitenkin uskon, että tämän illan viesti on jotain hyvän ja huonon väliltä.

Vaikuttaa siltä, että tilanne taloudessa ei ole vielä parantunut tai heikentynyt suuremmin, eli FED:llä ei ole mitään syytä lähteä muuttamaan tämän hetkistä suunnitelmaa. Se viittaisi siis siihen, että Powellin viesti pysyisi suhteellisen samana. Maaliskuussa nostetaan korkoja ja arvopaperien myyntejä aloitetaan myös sen jälkeen pian. Nyt on kuitenkin jenkeissä ollut merkkejä siitä, että ihmisten kulutus olisi lähtenyt loppvuodesta laskuun joka voisi tuoda hellitystä hintojen nousuille. Eihän yrityksillä ole mahdollisuus nostaa hintoja jos tavarat ei mene tälläkään hinnalla kaupaksi. Tämä voi kuitenkin olla vain hetkellistä laskua kulutuksessa, joten tilannetta tarvitsee seurata pidempään. Ja tämäkin viittaisi siihen, että mitään kiristystoimia ei nähtäisi ennen maaliskuuta!

Sijoitussuunnitelmaan muutoksia?

Niin kuin aiemmin jo mainitsin, mä oon jatkanut säännöllistä sijoittamista kaikkiin sijoituskohteisiin. Tällä hetkellä mulla on kyllä hieman rahaa odottamassa josko nähtäisiin isompaa korjausta vielä Bitcoinissa tai Ethereumissa. Nämä kaksi projektia on ne joihin itse keskityn täysillä, vaikka mulla onkin muutamaa muuta projektia myös pienillä summilla. ATH lukemista Ether ja Bitcoin on tulleet molemmat aikalailla 45% alaspäin eli kummassakaan ei ole tarjolla ns. parempaa ostopaikkaa. Viimeisen vuoden aikana Ether on tuottanut paljon enemmän ja vuosi 2021 olikin ehdottomasti älysopimusalustojen vuosi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Bitcoin tulisi seuraavaksi paremmin ylöspäin. Tänä vuonna on kuitenkin (toivottavasti) tulossa Ethereumin 2.0 päivitys, jolla on varmasti vaikutusta hintaan. Jatkan siis samalla suunnitelmalla näiden kanssa, lisään molempia aikalailla saman verran, mutta enemmän keskityn Bitcoiniin!

Jos/kun me palataan Etherin ja Bitcoinin kanssa ennätyslukemiin, on niiden tuotto tästä päivästä lähes 100%. Mun ei siis todellakaan tarvitse metsästää mitään pienempiä kolikoita isojen tuottojen perässä, sata prosenttia riittää mulle erittäin hyvin 😀

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Vuosi 2022 alkoi samalla tylsällä sivuttaisliikkellä…

Kryptot 2022

Viimeiset 4 viikkoa ollaan nähty kryptoissa lähinnä tylsää sivuttaisliikettä. Bitcoin on liikkunut $45k-52k välillä ja sieltä tarvittaisiin nyt liike ulos, jotta isompaa liikettä suuntaan tai toiseen voi odottaa. Sama liike on jatkunut myös tänä vuonna ja sijoittajien fiilis markkinasta on alakuloinen ja jännittynyt. Millaisia asioita itse odotan tältä vuodelta? Kuinka kauan joudutaan odottamaan kryptojen seuraavaa nousua?

Nouseeko viime vuoden trendit tänä vuonna?

Vuonna 2021 isoimmat trendit kryptomarkkinassa ovat olleet NFT:t, älysopimusalustat, meemikolikot sekä vuoden lopussa metaversumit. Näissä tullaan varmasti näkemään nousua tänäkin vuonna, mutta suurimmat nousut nähdään todennäköisesti jossain muualla. Toki yksittäisiä nousijoita voi näidenkin asioiden joukosta löytyä. Esimerkiksi NFT-markkina on taas alkanut nostamaan päätään pienen hiljaiselon jälkeen. Siellä mm. Bored Apes Yacht Club NFT:t on noussut pinnalle isojen kauppojen myötä. Viimeisimpänä nähtiin räppäri Eminemin $450 000 NFT ostos, joka oli juurikin aiemmin mainitsemastani kokoelmasta. Tämän lisäksi viime viikkoina on myös pinnalle noussut Niken ja Adidaksen metaversumi/NFT liikkeet. Eli vaikka isoin trendi on ehkä tänä vuonna jossain muualla, ei se tarkoita etteikö näissäkin raha liikkuisi.

Meemikolikot on olleet isona trendinä viime vuonna ja uskon niiden näkyvän myös vuonna 2022. Tämä markkina on kuitenkin sellainen, joka etsii uusia kolikoita ja ratsastaa niiden hetkellisellä hypellä. Sen takia en usko viime vuoden isoimpien meemikolikoiden olevan tämän vuoden isoimpia nousijoita, vaikka varmasti SHIB ja DOGE ovat tänäkin vuonna esillä. Suurin hype on kuitenkin jo laantunut, eli mitään satojen prosenttien kasvuja en näiltä odota. Seuraava meemikolikko voi kuitenkin jo odottaa kulman takana!

Bitcoin $100k

Moni odotti, että viime vuonna nähtäisiin $100k Bitcoin, mutta se jäi vain haaveeksi. Bitcoinin nousu tuonne maagiseen 100 tuhannen dollarin rajaan voitaisiin kuitenkin todistaa tänä vuonna. Viime vuodelle sitä odotettiin saavutettavaksi lähinnä sen takia, koska odotettiin myös Bitcoin ETF:n hyväksyntää jenkeissä. Bitcoin futuuri ETF:n SEC hyväksyi viime syksynä, mutta sen vaikutus Bitcoinin hintaan jäi pieneksi ihan niin kuin odotettiin. Futuuri ETF:ssä ei käydä kauppaa oikealla Bitcoinilla vaan futuurisopimuksilla, mutta ns. spot ETF:n täytyy ostaa Bitcoinia sen verran mitä ihmiset siihen ETF:n sijoittavat. Pelkästään näillä ostoilla ei kuitenkaan hintaa sinällään pistetä nousuun, vaikka isoilla summilla siinä kohtaa Bitcoinia ostettaisiinkin. Vaikutus on enemmän psykologinen ja luo uskoa siitä, että jenkkien regulaatio muuttuu yhä enemmän positiiviseksi Bitcoinille.

Bitcoinia voisi buustata kohti sataatuhatta jonkin suuren firman ilmoitus omista ostoista. Esimerkkinä vuonna 2021 Tesla osti $1.5mrd. Bitcoinia, joka oli tietenkin iso asia. Microstrategyn Michael Saylor on viime vuonna kertonut erilaisille yrityksille miten Bitcoiniin voi sijoittaa ja miksi se on järkevää. Viime vuonna odotettiin, että jokin FAANG yhtiöistä olisi ilmoittanut tällaisista ostoista tai jokin muu isoimmista jenkkiyrityksistä. Sellaista ei vielä nähty, mutta vuosi 2022 voisi tuoda sellaisia ilmoituksia tullessaan. Viime syksynä Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoi, että Apple tutkii kryptoja ja niiden mahdollisuuksia. Samassa haastattelussa Tim Cook kertoi itse omistavansa kryptovaluuttoja. Applella on tunnetusti todella iso käteiskassa (noin $200mrd.), joka nykyisellä inflaatiolla menettää arvoaan aikamoista vauhtia. Tuosta jos Apple pistäisi edes 1% bitcoiniin, olisi tuon kaupan arvo $2mrd. Apple on yksi firmoista jonka mahdollisesta hypystä kryptomaailmaan on puhuttu paljon, mutta myös muita mahdollisuuksia on. Ehdottomasti itse uskon, että tänä vuonna isoja kauppoja tullaan näkemään, mutta jää nähtäväksi minkä firmojen osalta ja kuinka isoista kaupoista on kyse.

Ottaako joku El Salvadorilta mallia?

Ehdottomasti vuoden isoin Bitcoiniin liittyvä uutinen vuodelta 2021 täytyy olla se, kun El Salvador otti Bitcoinin viralliseksi valuutaksi. Vaikka tämän vaikutus ei hinnassa ole näkynyt, on se todella iso uutinen. Alunperin Bitcoinin ideana on ollut olla juurikin fiat-valuutan korvaaja ja juuri se tapahtui nyt El Salvadorissa. El Salvadorissa on nyt kaksi virallista valuuttaa, eli ei Bitcoin vielä mitään syrjäyttänyt, mutta sinne ollaan matkalla. Voi tuntua tosi oudolta, että joku haluaisi käyttää näin volatiilia valuuttaa päivittäisenä rahana, mutta tilanne El Salvadorissa on todella erilainen kuin mihin täällä Suomessa ollaan totuttu.

Suuri osa El Salvadorin kansalaisista elää sukulaistensa Yhdysvalloista lähettämillä rahoilla, jotka he ovat siellä palkkatyöllä tienanneet. Ongelmana rahan lähettämisessä on se, että tosi pienellä osalla kansalaisista El Salvadorissa on pankkitiliä, joten siirto joudutaan tekemään käteisenä. Käteisen lähettäminen maksaa maltaita, joten todella iso siivu rahoista menee siis ihan muualle kuin lähetyksen vastaanottajille. Vaikka Bitcoinissa hinnan liikkeet ovatkin isoja, on sen lähettäminen halpaa varsinkin kun käytössä on Lightning network. Monet Lightning networkia käyttävät lompakot eivät peri lainkaan maksuja siirroista, joten tässä kohtaa säästetään pitkä penni.

El Salvadorin presidentti Nayib Bukele ennusti vuodenvaihteessa Twitterissä, että tänä vuonna ainakin kaksi maata seuraa El Salvadorin jalanjälkiä ja ottaa Bitcoinin viralliseksi valuutaksi. Vuoden 2021 aikana on ollut keskustelua monista maista, joissa ainakin jollain tavalla asiaa edistetään, mutta tässäkin jäädään odottelemaan mistä lisäinfoa saadaan!

Oma ennustus tälle vuodelle!

Koska kaikki tietenkin haluavat kuulla mitä minä uskoisin, että vuonna 2022 voitaisiin saavuttaa, ajattelin kerätä tähän ennustuksien listan. Muistakaa, että nämä ovat täysin spekulatiivisia ennustuksia. Voin siis olla täysin väärässä ja joidenkin kanssa varmasti olenkin.

  1. Bitcoin saavuttaa $100k hinnan ainakin hetkellisesti
  2. Ethereum kirii lähemmäs Bitcoinin markkina-arvoa (eli siis tuottaa paremmin kuin Bitcoin tänä vuonna)
  3. Jokin iso pörssiyhtiö tekee miljardiluokan Bitcoinoston
  4. Bitcoin ETF hyväksytään jenkeissä
  5. Jokin älytön meemikolikko valtaa taas kerran markkinat….

Siinä on ennustuksia tälle vuodelle! Nyt jäädään odottelemaan mitkä niistä tapahtuu, vai menikö kaikki pieleen. Toivotan kaikille erittäin hyvää vuotta 2022 ja erittäin hyvää kryptosijoitusten vuotta!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

NÄIN vertailet erilaisia kryptovaluuttapalveluja!

kryptovaluuttapalvelu

Tein YouTube-kanavalleni videon, jossa vertailin erilaisia kryptovaluuttapalveluja ja yritin löytää halvimman paikan ostaa Bitcoinia. Videossa tulee aika hyvin ilmi se, että tämä ei todellakaan ole helppo tehtävä. Palveluita on todella paljon ja videolla käyn niitä läpi vain 10, mutta siitä tuli mielestäni hyvin esiin palveluiden erilaiset hinnoittelumallit, sekä erilaiset hyvät ja huonot puolet. Käydään siis tässä blogissa hieman läpi niitä erilaisia asioita, joita itse vertailen kun tutustun uuteen palveluun. Näillä vinkeillä SÄ voit siis löytää just sulle sopivan palvelun!

Palvelun osto- ja myyntikulut!

Isoin asia, joka yleensä palveluista nostetaan esiin, on tietenkin kaupankäyntikulut. Tämä on sellainen asia, jota ihmiset eniten vertailevat ja siihen on ihan järkevä syy. Miksi käyttäisit kalliimpaa palvelua, kun halvempikin on tarjolla? Toki asia ei ihan näin simppeli ole, mutta käydään ensin läpi millaisia kaupankäyntikuluja palveluilla on.

  1. Prosentuaalinen kulu oston yhteydessä

Yleisin tapa palveluilla tehdä tuloa, on ottaa oston yhteydessä prosentuaalinen kulu. Tämä kulu vaihtelee suosituimmissa palveluissa 0.1%-2.5% välillä. Toki on myös kalliimpia palveluita, mutta jos kulu on tuota isompi, kannattaa ehkä tutkia muitakin vaihtoehtoja! Joissain palveluissa tämä kulu on aina sama ja joissain se voi pienentyä jos transaktiomäärät ovat isompia. Yleensä kuitenkin ostosummien pitää olla tuhansia euroja, että suurempaa laskua prosentuaalisessa kulussa tulee.

2. Spread, eli kulu otetaan krypton hinnassa

Spread on yleinen, mutta vähemmän ymmärretty kulu. Spread ei näy kaupantekohetkellä ylimääräisenä kuluna, vaan se veloitetaan ns. huonomman hinnan muodossa. Eli jos ostohetkellä sulle ilmoitetaan hinta x ja vertaat sitä vaikka Googlesta löytyvään hintaan, on niiden erotus tuon palvelun ottama spread. Kaikissa palveluissa spreadia otetaan, mutta joissain se on ainut kulu. Eli sen lisäksi ei lähde kaupankäyntikuluja. Spread vaihtelee 0.1%-1.5% välillä Bitcoinilla ja mm. Crypto.com sovellus käyttää pelkästään spreadia. Siellä ei siis 1.5% spreadin lisäksi lähde mitään muita kuluja.

3. Kiinteä euromääräinen hinta

Joissain palveluissa osto- ja myyntikulu voi myös olla etukäteen sovittu tietty summa, joka muuttuu sitten ostomäärien mukaan. Tällainen palvelu on mm. Coinbase, jonka palvelussa kulua maksetaan 1-3€ per kauppa ja yli 200€ kaupoissa summa onkin prosentteina 1.49%. Coinbasen palvelussa pienillä summilla kauppaa tehdessä, voi maksaa siis kuluja jopa 10%. Kannattaa tutkia Coinbase pro palvelua, jos sulla on Coinbase käytössä. Siellä pienillä summilla kaupan tekeminen on paljon halvempaa!

Palvelun käyttäminen ja ominaisuudet

Pienien kulujen lisäksi tosi tärkeää on myös se, että palvelua on helppo käyttää. Palvelun helppokäyttöisyys ei ole mitenkään helppo asia, koska se ei välttämättä tarkoita sitä että se on mahdollisimman yksinkertainen. Helppokäyttöisyyteen liittyy mm. rahan siirtäminen, ostaminen ja myyminen, turvallisuus (2FA), salkun liikkeiden seuraamisen helppous sekä lisäominaisuuksien sisältyminen.

Omasta mielestäni esimerkiksi Suomalainen palvelu Northcrypto on jopa liian simppeli, vaikka perus kryptojen ostamiseen se onkin hyvä palvelu. Sieltä kuitenkin puuttuu esimerkiksi mahdollisuus seurata salkun liikkeitä helposti (mm. miten kryptojen euromäärät on muuttunut) ja kaksivaiheinen tunnistautuminen puuttuu. Nämä eivät tee palvelusta huonoa, mutta itse kaipaan näitä asioita kryptovaluuttapalvelultani.

Sitten taas Binance on palveluna aika haastava oppia ja sen opetteluun olen itsekin käyttänyt tunteja. Binancessa ongelmana ei ole siis ominaisuuksien puuttuminen vaan niiden todella suuri määrä. Toki myös rahan siirtäminen Binanceen on nykyään vaikeaa, joka laskee sen käytettävyyttä mun mielestä.

Rahan siirtäminen palveluun

Rahan siirtämisen palveluun täytyy olla helppoa ja nopeaa, jotta palvelua on mukava käyttää. SEPA-siirto on vähintä mitä palvelu voi tarjota ja tietenkin paras on, jos se on vielä nopeaa. Suomalaisissa palveluissa raha siirtyy nopeasti, mutta muissa palveluissa rahan siirtämiseen voi helposti saada käytettyä muutaman päivän. Monissa palveluissa saa nykyään ostettua kryptoja myös pankkikortilla, mutta siinä on aina iso kulu. Pankkikortilla ostamisessa pienin kulu jonka olen nähnyt on 1.5%, mutta yleensä ollaan lähempänä 2%. Siinä kohtaa tippuu pohja muuten pieniltä kuluilta, kun pankkikortin vilauttamisesta lähtee noin iso osa rahoista.

Turvallisuus

Palvelun luotettavuus ja turvallisuus on tällaisissa palveluissa todella tärkeää. Kannattaakin pysytellä isoimpien palvelujen kyydissä, varsinkin jos olet uusi kryptosijoittaja. Jos et ole kuullut jostain palvelusta, niin googlaa se tai katso YouTubesta millaista sisältöä siitä tulee. Jos palvelusta ei löydy sisältöä, tai se on kyseenalaista, kannattaa se kiertää kaukaa! Suomalaiset palvelut kiinnostavat monia juurikin tän turvallisuuden takia. Molemmat Suomalaiset palvelut on finanssivalvonnan alaisia yrityksiä, joka luo ylimääräistä turvaa tai ainakin sen tunnetta niitä käyttäville. MUTTA tämä ei poista sitä, että pitää aina pitää salasanat kunnossa ja se kaksivaiheinen tunnistautuminen päällä (2FA). Niiden avulla ne sijoitukset oikeasti pysyy turvassa!

Palvelun helppokäyttöisyys

Yleinen käyttöliittymä ja sen helppokäyttöisyys on paljon kuitenkin jokaisen itsensä testattavissa. Muut ihmiset voivat tykätä toisista palveluista ja sä toisista. Kannattaakin siis rohkeasti vaan testailla uusia palveluja jos jokin palvelu tuntuu vaikealta tai kulut hirvittää. Ei sitä palvelua voi oppia käyttämään, ellei uskalla lähteä kokeilemaan! Yleensä tilin avaaminen ja ylläpitäminen on täysin ilmaista, joten ei siitä mitään ekstrakuluja tule jos avaat erilaisiin palveluihin tilejä. Itselläkin taitaa erilaisia kryptopalveluja olla käytössä tällä hetkellä kymmenkunta. En tietenkään käytä niistä kuin muutamaa aktiivisesti, mutta olenpahan päässyt testaamaan!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Ensimmäinen vuoteni kryptosijoittajana!

kryptosijoittaja

Siitä on nyt hieman yli vuoden päivät, kun ostin ensimmäisen kerran itselleni Bitcoinia. Hieman sen jälkeen julkaisin myös kanavallani ensimmäisen Bitcoiniin, ja ylipäätään kryptoihin, liittyvän videon! Nyt vuotta myöhemmin tuo 100€ kryptosalkku on suurimmillaan paisunut jo lähes 10 000€ kryptosalkuksi ja paljon on tullut opittua! Käydään nyt siis tässä blogissa hieman ajatuksia vuoden varrelta ja sellaisia asioita joita olisin halunnut itse tietää jo silloin kun aloitin.

Kryptojen volatiilisuus yllätti…

Vuoden aikana kryptosalkun kasvaminen ei oo ainut asia mikä on muuttunut, oon myös oppinut paljon! Muistan hyvin ensimmäisen videon aikaisen ajatukseni siitä, että mähän tiedän tästä aiheesta jo vaikka ja kuinka. Nyt kuitenkin ymmärtää, että enpä mä oo siinä vaiheessa ymmärtänyt vielä lähes yhtään mitään. Joitain hajanaisia ajatuksia mulla oli mm. siitä miksi uskoin, että Bitcoinin hinta tulee nousemaan ja jonkinlainen alkukantainen ajatus siitä mitä se Bitcoin edes on. Tiesin kuitenkin siinä kohtaa jo sen, että kryptomarkkina on todella volatiili ja sinne sijoittajana täytyy se ymmärtää ja kestää. En kuitenkaan todellakaan ymmärtänyt siinä kohtaa, millaista tuo kryptojen volatiilisuus oikeasti on.

Mun kryptosijoittajan ura alkoi sitten sillä, että Bitcoin nousi ensioston n. $20k hinnasta muutamassa viikossa yli $32k. Sen jälkeen saatiinkin laskua taas lähemmäs lähtöhintaa jonka jälkeen nousu $45k alkoi ja se saavutettiinkin helmikuun puoliväliin mennessä. Kahdessa kuukaudessa mun sijoitus oli siis jo yli tuplaantunut, vaikka toki matka sinne kulki ylä- ja alamäkien kautta. Tää oli sitä aikaa, kun ajatukset kaikilla oli että nyt räjähdetään sinne $100 000 ihan hetkessä ja sen yli! Itselläkin oli vaikeuksia uskoa, että tälle voisi tulla loppu. Kun huhtikuun $65k huippu saavutettiin ja siitä lähdettiin laskettelemaan alas alkoi mullakin hieman hikikarpaloita muodostua. Sitten toukokuun romahduksen jälkeen oli hetki sellaista aikaa ettei meinannut uskoa tätä todeksi, vaikka tiesin liikkeiden olevan kovia, oli tämä jotain ihan uutta.

Kesä oli oppimisen aikaa!

Romahduksen jälkeiset lukemat ($33k-36k) oli sitä aikaa, kun oikein urakalla lähdin tutkimaan että miksi tää nyt sit on hyvä sijoitus. Löysin monia YouTube-kanavia, tutkin kryptoihin liittyvää kirjallisuutta ja kerroin omista ajatuksista oman kanavani puolella. Silloin oman mielen rauhoitti se, kun alkoi tutkimaan Bitcoinin ja muiden kryptojen historiallisia liikkeitä. Tällaiset isot liikkeet tosiaan on ollut osa kryptoja aina ja niihin vaan täytyy tässä kohtaa tottua. Jatkoin normaalisti ostoja ja tutkin aiheita lisää, mutta ajatuksissa oli kuitenkin koko ajan se, että kova nousu odottaa loppuvuodesta!

Kesällä myös opin lisää siitä, miten paljon isoilla kryptovalailla on valtaa Bitcoinin ja muiden kryptojen kursseihin. Koska kryptomarkkinaa ei ole samalla tavalla reguloitu, kun esimerkiksi osakemarkkinaa, on isoilla omistajilla mahdollisuus manipuloida markkinoita tekemällä ostoja ja myyntejä sellaisissa paikoissa, että niiden vaikutus on mahdollisimman iso. Tällaiset myynnit pistivät mm. kevään ison korjausliikkeen käyntiin ja sellaiset myynnit pistivät myös viimeisimmän kryptojen laskun alkuun. Tietenkään markkina ei reagoisi tällä tavalla koska tahansa, se tarvitsee otollisen tilanteen jossa on juuri oikea määrä esimerkiksi velkaa ja avoimia treidejä. Niiden avulla vesiputous luodaan hetkessä ja sillä tavalla myös monet piensijoittajat karkotetaan koko kryptomarkkinalta.

Näistä asioista oon aina yrittänyt keskustella mun YouTube-kanavalla ja myös täällä blogissa, kun niistä vaan itse opin. Muita opettamalla voin olla apuna kehittämässä markkinaa eteenpäin, koska markkinan luo tietenkin me sijoittajat. Jos sijoittajat ei reagoi niin kuin odotetaan, ei myöskään tapahdu sitä mitä odotetaan. Eikä tietenkään kaikki volatiilisuus tule koskaan poistumaan sijoitusmarkkinalta, koska se kuuluu asiaan, mutta jos sitä hieman saisi ajan kanssa pienennettyä!

HODL STRONG!

Niin kuin varmasti ollaan jo tässä kohtaa vuotta ymmärretty, ei sitä loppuvuoden isoa kryptorallia nähty. Vielä ei tietenkään olla vuodenvaihteessa, mutta alkaa näyttää siltä että isompia liikkeitä saadaan odottaa ensi vuoteen. Tämä ei sinänsä yllättänyt, koska tällaisesta skenaariosta on ollut puhetta useammalta suunnalta. Kryptojen on aika jättää taaksensa 4 vuoden syklit ja selkeät karhu- ja härkämarkkinat. Kryptomarkkina on kasvanut ja on nykyään osa laajempaa sijoitusmarkkinaa, joka ei seuraa tiukkoja syklejä vaan liikkuu talouden kehityksen mukana. Tämä ei tuonut muutoksia mun henkilökohtaiseen sijoitussuunnitelmaan, koska oon alunperinkin ostanut kryptot pitkään salkkuun. Eli normaali ostojen tekeminen on jatkunut ja katse on vieläkin siellä 10-20 vuoden päässä!

Oon itseasiassa aika iloinen, että me saadaan jatkaa kryptojen hinnanliikkeiden seuraamista pidemmälle. En tiedä millainen kryptovuosi ensi vuodesta olisi tullut, jos tää vuosi ois päättynyt jättimäiseen loppuralliin. Eipä sitä nytkään tiedetä, mutta eiköhän ensi vuodesta tuu vähintäänkin yhtä jännittävä kuin tästä vuodesta. Siitä vuodesta tulee mun toinen vuosi kryptosijoittajana, eikä varmasti viimeinen!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Onko Kryptojen Härkämarkkina Ohi?

Kryptoissa nähtiin muutama viikkoa sitten huippulukemia, kun Bitcoin kävi $69 000 ja Ethereum oli lähellä $5000. Nyt kuitenkin noista lukemista ollaan kaukana ja ollaan tiputtu Bitcoinin kanssa jo 50 päivän keskiarvon alapuolelle. Markkinoilla on paljon epävarmuutta ja jopa pelkoa siitä, onko härkämarkkinan huippu jo nähty. Julkaisin aiheesta kertovan videon viime viikolla, mutta halusin avata ajatuksiani myös täällä blogin puolella. Tuon videon julkaisun jälkeen markkinoilla ollaan nähty hetkittäin positiivisempia merkkejä, mutta nyt kirjoitushetkellä Bitcoin on taas alle $57 000.

On-chain data kertoo, että nousua on luvassa!

Jos kiinnostaa seurata Bitcoiniin liittyvää on-chain dataa, kannattaa ehdottomasti laittaa Twitterissä seurantaan Will Clemente. Kyseessä on vasta 19-vuotias nuori mies, joka avaa omia ajatuksiaan Bitcoinin liikkeistä on-chain datan avulla. Yhtenä isona teemana hänen twiiteissään ja analyyseissään hän on tuonut esille Bitcoinin liquid ja illiquid supplyn. Tämä data kertoo siitä, kuinka iso osa Bitcoinin kiertävästä määrästä on ns. likvidiä, eli ostettavissa helposti. Mitä suurempi osa on ei likvidiä (illiquid), sitä suurempi paine on hinnalla nousta jos ja kun kysyntä kasvaa. Ei likvidi osuus Bitcoinista on siis sellaisten tahojen ja yksilöiden käsissä, jotka eivät myy sitä pienistä pompuista ylös tai alas. Sieltä myyntiä aletaan näkemään vasta, kun härkämarkkinan huippu on lähellä. Tällä hetkellä Bitcoinin kiertävästä määrästä ennätysiso osa on juurikin ei likvidiä, joka viittaa siihen että niin kutsuttu supply shock on tulossa. Se kuitenkin vaatii volyymin kasvamista, jota odotellaan tällä hetkellä.

Muutamia lyhyellä aikavälillä yleensä positiivisia merkkejä joita on-chain datasta löydetään on mm. se, että louhijat ovat lopettaneet louhimansa Bitcoinin myymisen. Tämä viittaa siihen, että louhijat odottavat hinnan nousevan lähiaikoina jolloin ei ole kannattavaa myydä louhittuja Bitcoineja heti. Tämän lisäksi short term holders, eli ne ostajat jotka eivät pidä Bitcoineistaan kiinni pitkään, ovat nyt myyneet viimeisten päivien aikana omiaan pois tappiolla. Tämä on yleensä merkki pohjasta, eli siitä ettei ainakaan paljoa alemmas enää mentäisi ennen isompaa pomppua.

Viimeisenä asiana liittyen graafeihin haluaisin nostaa liikkuvat keskiarvot sekä short term holder keskiarvo-ostohinnan. Niin kuin alussa mainitsin, on Bitcoin tällä hetkellä 50 päivän keskiarvon alapuolella. Vaikka tämä onkin lyhyellä aikavälillä yleensä huono merkki, niin 200 päivän keskiarvo on kuitenkin se, jolla on enemmän väliä. Sen yläpuolella oleminen on merkki siitä, että markkina on vielä enemmän positiivinen, vaikka lyhyellä aikavälillä korjauksia tulisikin. Short term holder keskiarvo-ostohinta on myös yksi asia josta mainitsemani Will Clemente on nyt lähiviikkoina puhunut. Se on yleensä härkämarkkinassa toiminut hyvänä pohjan merkkinä ja karhumarkkinassa ollut vahva resistanssi. Tällä hetkellä tuo raja on noin $53 000 kohdalla, jonka alle ei olla tässä korjauksessa menty. Muutaman kerran on Bitcoin käynyt testaamassa tuota rajaa ja ollaan käyty lähellä, mutta sen alle ei olla menty. Viimeisin pomppu sieltä sai Bitcoinin muutamassa tunnissa nousemaan useamman tuhatta dollaria.

Historiallinen data ja kryptojen yleistyminen!

On-chain datan lisäksi härkämarkkinan jatkumisesta kertoo historiallinen data, sekä kryptojen yleistyminen. Historiallisesta datasta mm. nähdään se, että härkämarkkinan viimeinen kvartaali, joka meillä nyt on aiemman datan perusteella käynnissä, on aina sisältänyt kovan kurssirallin. Esimerkiksi viime härkämarkkinan viimeisen 2 kuukauden aikana nähtiin kaksi yli 20% korjausta, mutta nousua tuli silti yli 200%. Nyt nähty korjausliike Bitcoinissa on juuri mennyt tuon 20% yli, joten mitään uutta ei nyt ole nähty. Ja vaikka tällä kertaa viimeisen kuukauden nousu jäisi vaikka puoleen viime kerrasta, olisi Bitcoinin hinta silti yli $100 000. Aika näyttää kuinka pitkälle päästään, mutta itse odotan näkeväni seuraavien kuukausien aikana 6 numeroisen Bitcoinin ainakin hetkellisesti!

Historiallisesta datasta keskustellessa täytyy nostaa esiin myös google-hakujen määrät. Google Trends palvelusta voidaan tarkastella sitä, kuinka paljon on eri aikoina Bitcoin hakusanalla asioita haettu. Sieltä huomataan helposti se, että emme ole lähelläkään niitä lukemia joita on aiemmin ollut uusien ath lukemien aikaan. Eli vaikka nyt hetki sitten rikottiinkin vanha ath lukema ja jopa kivuttiin $69 000, ei yksityissijoittajia näytä paljon kiinnostavan. Se on merkki siitä, että kasvua on mahdollista tulla vielä paljon. Kun kiinnostuvuus alkaa taas nousta, niin nousee myös ostot ja sitä kautta painetta hinnan nousulle on!

Kryptot yleistyy!

Kryptojen yleistyminen on näkynyt viimeisen vuoden aikana myös isosti. Ollaan nähty mm. isojen pörssiyhtiöiden ostavan yhä enemmän ja enemmän Bitcoinia. Viimeisimpänä ilmoituksena Microstrategy ilmoitti ostaneensa yli $400 milj. lisää Bitcoinia ja pitää tällä hetkellä hallussaan jo yli 121 tuhatta Bitcoinia. Keväällä Tesla ilmoitti ostaneensa yli $1.5mrd. Bitcoinia, Square on ostanut ison määrän Bitcoineja ja tietenkin El Salvador on ilmoittanut jo useampaan otteeseen ostaneensa lisää Bitcoineja. Tämän lisäksi Crypto.com on näkynyt viimeaikoina todella vahvasti kaikkialla heidän $100milj. mainoskampanjansa ansiosta, sekä tietenkin Los Angelesilaisen koripalloareenan nimioikeuksien ostaminen $700milj. toi paljon huomiota ja tuo sitä jatkossakin.

Tämän lisäksi yhdysvalloissa isot urheilijat, useammat pormestarit ja poliitikot ovat ilmoittaneet ottavansa palkkojaan jatkossa Bitcoinina. Tässä isona apuna on ollut Jack Mallersin perustama Strike maksupalvelu, joka antaa kelle tahansa mahdollisuuden ottaa osan palkastaan Bitcoinina. Bitcoin on näissä uutisissa suuressa roolissa, mutta sen yleistyminen vie myös koko kryptomarkkinaa eteenpäin. Ja vaikka näiden asioiden vaikutukset ei aina näy heti, vaikuttaa ne pitkällä aikavälillä varmasti!

Itse siis olen positiivisella mielellä vielä tämän vuoden kryptomarkkinan liikkeistä, mutta vain aika näyttää. Joka tapauksessa olen osa tätä markkinaa pitkäaikaisena sijoittajana, joten ei sen väliä vaikka karhumarkkina pian jo alkaisikin.

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Ethereum uudessa ennätyshinnassa!

Ethereum

Ethereum on tuottanut mun kryptovaluuttasalkussa tänä vuonna paremmin kuin Bitcoin ja mulla onkin itseasiassa isompi omistus Ethereumissa! Nyt ETH on kivunnut jo kevään ennätyshinnan yli ja on tasaantunut tuonne $4500 hintaan. Moni povailee Ethereumin hinnan nousevan tänä vuonna jopa $10 000, mutta kieltämättä kuulostaa aika isolta kasvulta. Innolla kuitenkin seuraan, jos tuollainen nousu nähdään! Käydään tässä blogissa läpi hieman niitä syitä, joiden takia Ethereum nyt sitten on nousussa.

Miksi Ethereum on nousussa?

Ethereum on viimeisen kuukauden aikana noussut yli 33%, jota on ajanut muutama asia. Ensimmäisenä katalyyttina nousulle on se, että Bitcoin on ollut nousussa. Kryptomarkkinassa Bitcoin on aina ennen ollut se, joka ohjaa koko markkinan liikkeitä. Bitcoin nousi lokakuussa todella reippaasti ja tämä nousu tarttui myös Ethereumiin ja muihin altcoineihin. Nyt marraskuun alettua Bitcoinin nousu muuttui sivuttaisliikkeeksi ja tämä heijastuu altcoineihin nousevana trendinä. Bitcoinin markkinaosuuden pienentyessä, altit tekevät kasvua ylöspäin!

Meemikolikot tuovat Ethereumia esiin!

Toisena hintaa nostavana trendinä täytyy tuoda esiin meemikolikot. Viimeisen kuukauden aikana internetissä on suurta hypeä nauttinut mm. SHIB token eli Dogecoinista inspiraation saanut meemikolikko. Kävin SHIB tokenia läpi YouTuben puolella, joten jos kiinnostaa tästä aiheesta tietää lisää, kurkkaa video. Nämä nostavat Ethereumia sen takia, että nämä meemitokenit on monesti luotu Ethereumin lohkoketjulle. Tämä ei suoraan mitenkään nosta Etherin hintaa, mutta se tuo huomiota Ethereumiin jonka kautta ihmiset huomaavat teknologian potentiaalin. Tämän lisäksi SHIB token on ollut yksi isoimmista Etherin polttajista viimeisen kuukauden aikana.

Etheriä on poltettu pois jo yli $3 miljardin edestä!

Ethereumiin syksyllä tullut EIP-1559 päivitys toi mukanaan Etherin polttamisen. Eli jokaisen transaktion yhteydessä Etheriä poltetaan pois, joka hidastaa sen määrän kasvua tai jopa voi luoda siitä deflatorisen kryptovaluutan. Tähän mennessä tuon päivityksen jälkeen Etheriä on poltettu pois 759 392kpl, joka on tällä hetkellä dollareissa melkein $3.5 miljardia. Tuo on 62% kaikesta sen jälkeen luodusta Etheristä, joten todellakin iso vaikutus tällä on ollut Etherin määrän kasvuun. Poltettava määrä tulee kasvamaan sitä mukaa, mitä enemmän transaktioita tehdään. Kasvun hidastuminen pienentää tarjontaa ja tarjonnan pienentyessä kasvava kysyntä luo hinnalle kasvupaineen. Monilla muillakin kryptovaluutoilla tapahtuu polttamista, tällä halutaan estää mahdollisen inflaation vaikutus.

Muutos kohti ETH2.0 lähenee!

Muutama viikko sitten saatiin taas uusi päivitys Etherumin verkkoon ja tämä päivitys on suuri harppaus kohti Ethereum 2.0, eli sitä että Ethereumista tulee Proof Of Stake järjestelmä. Uudessa päivityksessä, jota kutsutaan nimellä Altair, tuotiin Beacon lohkoketjulle monia tärkeitä ominaisuuksia. Tarkoituksena on loppujen lopuksi yhdistää Ethereumin nykyinen POW lohkoketju tähän Beacon lohkoketjuun, josta jäljelle jää ETH2.0. Tämä päivitys oli iso uutinen Ethereumiin sijoittaville, sillä ETH2.0 ollaan odotettu jo pitkään ja tämä päivitys vie meitä lähemmäs lopullista kohdetta. Tällä hetkellä näyttää, että ETH2.0 päivitys tapahtuu vuoden 2022 keväällä, mutta saa nähdä koska se oikeasti saadaan käyntiin.

Ether mikro-futuurit saapuvat!

Viimeisenä positiivisena ajurina Ethereumille on CME Groupin ilmoitus aloittaa Ether mikro-futuurien kaupankäynti. Mikro-futuurit ovat 1/10 Etherin hinnasta, joten kauppaa voi käydä pienemmillä summilla. CME:llä on jo samanlainen tuote mm. Bitcoinista, mutta nyt tällainen haluttiin tuoda myös Etherille, koska Etherin kysynnässä ollaan nähty selkeää kasvua. CME avasi Ether futuurit vasta tämän vuoden helmikuussa, joten aika nopeasti saatiin myös mikro-futuurit tähän kaveriksi. Seuraava iso uutinen voisi olla se, että SEC myöntäisi luvan Ether futuuri ETF:lle ja onkin huhuttu, että tällainen saataisiin jenkeissä ennen Spot Bitcoin ETF-rahastoa.

Paljon positiivisia asioita on siis Ethereumin ympärillä ja Ethereum on näyttänyt aikovansa pysyä kryptolistalla kakkospaikalla. Jää nähtäväksi millaisen muutoksen tuo tuleva ETH2.0 tuo tilanteeseen, saako se luotua Ethereumin ympärille hypeä joka veisi sen jopa Bitcoinin ohi markkina-arvossa? En tiedä, mutta innostavalta näyttää Ethereumin tulevaisuus!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

$10 000 DOLLARIN Kryptovaluuttasalkku…

Kryptovaluutta

Tänään kävi ensimmäistä kertaa niin, että mun kryptovaluuttasalkku meni yli $10 000. Summa on dollareissa, koska korkopalvelu jossa säilytän mun kryptoja (Nexo) näyttää salkun arvon dollareissa. Tää 10 000 raja on vaan psykologisesti niin hieno, oli kyseessä sitten eurot, dollarit tai kruunut. Mutta on tuo $10 000 euroissakin yli 8600 euroa, joka on todella lähellä mun pörssisalkun arvoa (8780€). Vielä keväällä mun pörssisalkku oli selkeästi mun suurin omistus, miten tässä näin kävi?

Yhteistyöt kasvattaneet kryptovaluuttasalkkua!

Mä oon päässyt viimeisen 6 kuukauden aikana tekemään yhteistöitä isojen ulkomaisten kryptopalvelujen kanssa. Näistä yhteistöistä maksu on tapahtunut kryptovaluuttoina, joka on ollut monella tavalla hämmentävää. Ensimmäinen hämmennys on se, että ”Voiko yritys ottaa vastaan maksuja kryptovaluuttoina?” Vastaus on, että tietenkin voi! Seuraava hämmentävä kohta tuli siinä, kun rupesin pohtimaan, että kenelle nää kryptovaluutat nyt sitten kuuluu? Olen toiminimiyrittäjä, joten ajatus ensin on, että kryptovaluutat on mun henkilökohtaista omaisuutta. Yrityksen kirjanpidossa ilmoitetaan vaan euromääräinen summa ja maksetaan siitä verot, mutta ei tää ihan tällä lailla ilmeisesti mene.

Tuloina tulleet kryptovaluutat menee yrityksen omaisuuteen ja niistä tuleva mahdollinen voitto (tai tappio) on silloin yrityksen tuloa (tai tappiota). Eli oikeastaan tästä $10 000 sijoitussalkusta osa on tällä hetkellä mun yrityksen omaisuutta. Eli jos/kun mä lähden myymään näitä yrityksen tulona saatuja krypovaluuttoja, menee niistä tullut voitto mun yrityksen tuloksi. Tämän takia oon miettinyt sitä mahdollisuutta, että lähden myymään kryptovaluuttaomistuksiani tänä vuonna. Jos kaikki kryptot olisi mun henkilökohtaisessa omistuksessa, en usko että lähtisin myyntejä tekemään. Mutta nyt ne on osa mun yrityksen tuloa, jonka haluaisin käyttää yrityksen toiminnan edistämiseen! (Tarkistakaa muuten asiat verottajalta, jos ootte ite tällaisessa tilanteessa.)

Kryptosalkku on jo 50% mun sijoituksista!

Toinen syy miksi mietin tässä kohtaa sitä, että voisin näitä yrityksen tulona tulleita kryptovaluuttoja myydä, on se että kryptot on jo noin 50% mun sijoitusomaisuudesta. Mä oon pohtinut tätä tilannetta jonkin verran ja en oo vielä ihan varma mitä oon tästä mieltä. Välillä tuntuu, että näin iso osuus kryptoissa on tyhmä idea, mutta välillä tuntuu ettei kannattaisi olla osuutta rahastoissa ja osakkeissa olla lainkaan. Kryptot on tänä vuonna ollut se sijoituskohde, joka mua on kiinnostanut eniten. Täällä markkinassa on kuitenkin vielä todella paljon asioita joita mun tarvitsee tutkia, joten ehkä siis voisi olla ihan hyvä, että tiputan kryptojen osuuden sijoitussalkusta alemmalle tasolle.

Mutta on niin vaikeaa päättää tuollainen tietty raja jollekkin sijoituskohteelle, varsinkin kun tässä on kyse muutamasta kryptovaluutasta (BTC, ETH). Vaikka mun salkusta löytyykin pienillä summilla mm. ADA, BNB ja NEXO, niin Bitcoin ja Ethereum on ne joihin itse uskon pitkällä aikavälillä ja joihin aion jatkossakin keskittyä. Tää on siis vähän samanlainen tilanne, kuin jos tekisin eksaktin rajan osakkeille mun sijoitussalkussa. Selkästi tätä tarvitsee vielä miettiä, mutta tällä hetkellä tää 50% ei kuitenkaan tunnu pahalta. Ei jännitä rahojen häviäminen, eikä ärsytä että omistus olisi liian pieni.

Jos myyn, niin koska myyn?

Jos lähden myymään kryptovaluuttojani, niin mistä tiedän koska on hyvä aika lähteä myymään? Tätä olen myös pohtinut paljon, koska en haluaisi myydä liian ajoissa, mutta en todellakaan myöskään liian myöhään. Tiedän oikean myyntipaikan ajoittamisen olevan vaikeaa ja siksi olisi tärkeä vain päättää etukäteen ne tasot joissa myymiseen olisin tyytyväinen. Tätä päätöstä voisi helpottaa tekemällä tästä tasoittaisen operaation! Eli jos päätän tehdä ns. Dollar Cost Average Out. Eli siis lähden myymään säännöllisin aikavälein tietyn määrän kryptovaluuttoja. Tällöin hinta saa muuttua mihin suuntaan muuttuu ja mun lopullinen myyntihinta on näiden myyntien keskiarvohinta! Tällä tavalla voin joko tehdä paremmin tuottoa tai huonommin tuottoa, mutta ainakaan ei tarvitse luottaa yhden päivän olevan juuri se paras myyntipaikka! Aikataulullisesti itse katselen myyntipaikkana marras-, joulu- ja tammikuuta. Toki tämä on se mitä kaikki muutkin tarkkailevat, joten innolla jään odottamaan millaisia liikkeitä me nähdään hinnassa näiden kuukausien aikana!

Lupaan kertoa YouTuben puolella jos/kun lähden myyntejä tekemään, pitää pohtia vaan millaisen videon aiheesta voisi tehdä!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Bitcoin liikkuu, altit ei.

Bitcoin

Viimeisen parin viikon aikana ollaan nähty Bitcoinin tekevän erittäin kovaa liikettä ylöspäin. Samana aikana kuitenkin suuret altcoinit on lähinnä mörninyt paikallaan. Miksi Bitcoin on se joka liikkuu ja nähdäänkö Ethereumin ja Cardano nousevan vielä?

Kryptomarkkina on Bitcoin vetoinen!

Tällä hetkellä markkina on siis Bitcoin vetoinen, eli Bitcoiniin valuu kaikki mahdollinen raha, jotta treidaajat jne. pystyy hyötymään tilanteesta mahdollisimman hyvin. Tämä näkyy alteissa punaisina päivinä, mutta lopulta nekin jatkaa nousuaan. Eli tällä hetkellä nousu vuorottelee Bitcoinin ja altcoinien välillä. Isoja nousuja ei tehdä yhdessä vaan erikseen. Tämän nousun myötä myös Bitcoinin markkinaosuus on alkanut nousta ja kirjoitushetkellä se on jo yli 46%. Tämä on tuttu tilanne niille jotka on ollut kryptomarkkinassa pidempään, ennen altcoinit ei pahemmin ilman Bitcoinia liikkuneet. Sen jälkeen kuitenkin altcoin markkina on kasvanut jo todella isoksi joten on hienoa nähdä, että Bitcoinilla yhä on näin vahva vaikutus!

Bitcoinilla on nyt viimeiset hetket menossa ennen kuin ylitetään vanha ATH, joka on siinä noin $65 000 kohdalla. Nyt tässä kohtaa on mukava olla sitä porukkaa, joka kokoajan uskoi tämän nousun saapuvan. Moni myi varmasti kevään dropin jälkeen kryptonsa medioissa jylläävien ”Bitcoin tulee romahtamaan lisää” otsikoiden takia. Jos ja kun Bitcoin jatkaa ATH lukeman ohi, nousee pikaisesti yli $100k ja jatkaa vielä menoansa, noista kevään myyjistä monet tulee takaisin. Näiden ihmisten takia tätä sisältöä tehdään, jotta he ymmärtäisivät millainen kryptomarkkina on. Täällä mennään kovaa ylös ja alas, joten täytyy olla valmis vuoristorataan. Kun on pari kertaa polttanut näppinsä, alkaa varmasti tutkia asioita lisää ja silloin me sisällön tuottajat odotellaan täällä ja YouTuben puolella aiheesta kertovien videoiden kanssa!

Merkkejä jotka näyttävät nousun jatkuvan:

  • BTC vapaana oleva määrä on todella pieni
  • suuri osa Bitcoineista on hodlaajien lompakoissa
  • suurin osa transaktioista on isoja (>$10milj) eli siirtoja tekee instituutiot ei yksityssijoittajat
  • yksityissijoittajien rahoja siis vasta odotellaan
  • louhijat on lopettanut BTC myymisen ja odottaa hintojen nousevan

Koska altcoinit alkaa nousta?

Altcoinien puolella nousua ollaan nähty muutamissa koirakolikoissa (SHIB ja FLOKI), mutta muuten siellä on ollut aika hiljaista. Niinä päivinä kun BTC ei ole tehnyt nousua, ollaan nähty isoimmissa alteissa liikkeitä ylöspäin. Esim. eilen (14.10.) nähtiin Ethereumissa melkein 10% nousupäivä, mutta Ethereum on silti jäljessä Bitcoinin verrattuna. Niin kuin aluksi kerroin, yhdessä ei nousta vaan erikseen.

Isompaa nousua alteissa odotan näkeväni vasta kun Bitcoin on kivunnut ATH päälle ja on löytänyt seuraavan tukitason. Toki alteissa tasaista pientä nousua nähdään varmasti siihenkin asti, mutta isompi liike saadaan kun BTC rauhoittuu hetkeksi. Pitkäaikaiselle sijoittajalle tämä tieto on toki täysin turha, koska katse on niin paljon pidemmällä. Toki itsekin olen sellainen, mutta kiinnostus seurata liikkeitä on silti suuri.

Cardanon huonosta syyskuusta tein juuri videon, jossa käyn läpi sitä miksi en ole huolissani ADA:n tulevaisuudesta, vaikka laskua ATH lukemasta on tullutkin. Cardanon ADA nousi syyskuun alkuun mennessä tosi kovaa vauhtia, koska siellä odotettiin älysopimuksia. Tämän uutisen pohjalta treidaajat ja kryptovalaat lähti toteuttamaan suunnitelmiaan ja nosti ADA:n todella nopeasti yli $3. Älysopimusten saapumisen jälkeen hinta lähti laskuun ja on nyt palannut sille tasolle, jolla mm. Ethereum on. Tästä suunta on ylöspäin kunhan tilanne on yleisesti alteille parempi!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Kiinalainen rakennusyhtiö heiluttaa myös kryptomarkkinaa!

Viimeiset pari viikkoa markkinoilla on ollut todella volatiilia aikaa sekä pörssissä, että kryptovaluuttojen puolella. Tästä voidaan suurelta osin kiittää vaikeuksissa olevaa Kiinalaista rakennusyhtiö Evergrandea. Evergrandella on taakkanaan yli 300 miljardia velkaa, joten sen konkurssi vaikuttaisi todella paljon varsinkin Kiinassa, mutta myös länsimaissa. Kryptovaluutat on ollut perinteistä pörssiä edellä liikkeissä ja negatiivista vaikutusta molemmissa on todellakin ollut!

Oon tehnyt aiheesta useamman videon YouTubeen jos kiinnostaa tietää aiheesta lisää!

Mistä case Evergrandessa on kyse?

Evergrande on Kiinan toiseksi isoin rakennusyhtiö ja myös maailman velkaisin rakennusyhtiö. Ongelmat isommin Evergrandella alkoi oikeastaan siinä kohtaa, kun Kiina lähti rajoittamaan rakennusyhtiöden velkaantumista. Ja nyt sen takia, että Evergrandella ei ole mahdollisuutta ottaa velkaa, on niillä jäänyt jo yli 100 miljoonan dollarin edestä korkomaksuja maksamatta.

Tilannetta pahentaa se, että Kiinalaiset yksityiset henkilöt on lainannut Evergrandelle rahaa ostamalla asuntoja ennakkoon. Ennakkoon myytyjä taloja tällä hetkellä on valmistumatta ainakin 200 miljardin dollarin edestä. Eli velkaa tosiaan on.

Tämän lisäksi Evergrande on myynyt todella paljon velkakirjoja, joiden korkoja se ei nyt ole voinut maksaa. Näitä on myyty Kiinan valuutassa sekä Dollareissa. Evergranden velkakirjojen arvon haihtumisen takia, on monien yritysten tarvinnut lähteä myymään muita omistuksia.

Miksi tää tilanne vaikuttaa kryptomarkkinaan?

Kryptomarkkinassa tämä tilanne näkyy negatiivisesti mm. sen takia, koska sijoittajien jotka tekevät tappiota Evergranden kanssa, tarvitsee kaivaa lisää rahaa jostain. Ja aina ensimmäisenä lähdetään myymään spekulatiivisimmat sijoituskohteet, joihin mm. kryptovaluutat kuuluvat. Kryptomarkkinassa tämä näkyy nopeammin kuin pörssissä, koska kryptomarkkina on auki 24/7. Eli kauppoja aletaan tekeä heti, kun uutiset kuullaan. Ja tietenkin, kun punaisia päiviä alkaa näkyä, löytää paikalle myös treidaajat. Silloin liikkeet jyrkkenevät, kun markkinaan työnnetään velkarahaa monen kymmenen kertoimilla.

Tämän lisäksi on kiertänyt uutinen siitä, että Tetherillä olisi omistuksessaan iso määrä Evergranden velkakirjoja. Tämän uutisen Tether kuitenkin jo torppasi, mutta varmasti se ehti markkinaan jonkin verran jo vaikuttaa. Vääräksi todistetuilla uutisilla voi olla todella suuriakin vaikutuksia, vaikka alusta asti voisi joillekin olla selvää, että kyseessä on feikkiuutinen. Tämän takia onkin todella tärkeää aina tarkistaa uutisen taustat ennen kuin lähtee juttua jakamaan!

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä tilanne on hiljalleen paranemassa, mutta aika näyttää. Volatiilisuutta edessä on kuitenkin varmasti, kun alkaa loppuvuosi lähentyä. Itse odotan, että lokakuun aikana alkaa näkyä isompia liikkeitä kryptomarkkinassa!

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/