Dogecoin kurssi (DOGE) 2021

Dogecoin kurssi on saanut tänä vuonna todella suuren nosteen. Oletko itse vielä mukana doge-junassa?

Dogecoin on tehty ”Ihmisten kryptoksi”, se on tehty helpottamaan ihmisten osallistumista kryptomaailmaan ja oppimaan mitä lohkoketjut tarkoittavat.

Alun perin vitsiksi tehty kryptovaluutta onkin muuttunut joksikin aivan muuksi, monet kaupat ottavat jo vastaan Dogecoinia ja sitä listataan jatkuvasti uusiin pörsseihin. Eipä taida olla enää vitsi.

Vastuunvapaus: Kryptovaluutat ovat volatiili instrumentti, jota ei ole reguloitu EU:n toimesta. Sijoita omalla riskilläsi.

Sisällysluettelo

Miksi Dogecoinia sanotaan meemikolikoksi?

Doge meemi syntyi vuonna 2010 otetusta koiran kuvasta, joka sai paljon suosiota 2013 vuoden loppupuolella. Siinä esitetään Shiba Inu rotuinen koira sekä lisäksi erilaisia tekstejä, joita koira voisi sanoa. Yleensä kuvissa koira ihmettelee jotain asioita ja sana ”wow” löytyy melkein jokaisesta meemistä. 

Dogecoin perustettiin alun perin vitsiksi ja sen takia, että suurempi määrä ihmisiä voisivat lähteä mukaan kryptovaluuttoihin. Se onkin saanut järkyttävän määrän huomiota nimenomaan internetin puolella, siitä tehdään jatkuvasti uusia meemejä, sitä lisätään kauppoihin maksutavoiksi, siitä tehdään mainosbannereita sekä julkisuuden henkilöt päivittävät Dogesta sosiaalisessa mediassaan.

Dogecoinia on käytetty myös paljon Reddit kanavalla. Hyville kommenteille tai postauksille pystyi antamaan tippiä, näin Dogecoinia pysty antamaan matalalla kynnyksellä uusille käyttäjille. Joskus oli hauskaa antaa toisen kommentista Dogecoineja, mutta yksittäisellä kolikolla alkaa olemaan jo sen verran arvoa, ettei ne välttämättä enään tunnu samalta.

Dogecoin kurssi 2021

Tammikuussa Elon Musk sai yhdellä twiitillään Dogecoinin hinnan nousemaan yli 130 prosenttia, ja matka on siitä mennyt vain ylöspäin. Joka kerta kun twiitti tuli, niin hinta nousi ylöspäin. Vuosi alkoi 0.004 dollarin lukemilla ja tammikuu päättyi 0.04 dollarin arvoon, eli kymmenkertainen nousu.

Helmikuun kurssiliikehdintä ei ollut niin suurta kuin aiemmin, mutta viikossa Dogecoinin kurssi nousi kymmeniä prosentteja, kuitenkin kuukausi loppui melkein samaan kohtaan missä se alkoikin, eli 0.04 dollariin.

Maaliskuussa ei tapahtunut juurikaan liikehdintää, kurssivaihtelut olivat todella pieniä ja kuukausi päättyi 0.05. Huhtikuu näytti toukokuuhun verrattuna samalta kuin mitä tähän mennessä aiemmat vuodet ovat näyttäneet näin suurella skaalalla. Huhtikuun puolesta välistä lähtien Dogecoinilla on ollut järkyttävän korkea nousu ylöspäin. Toukokuun alussa kurssi kävikin jo reilussa 0.7 dollarin arvossaan tehden samalla Dogecoinin markkinaosuudesta neljänneksi suurimman kaikista kryptovaluutoista. Dogecoin taisi jopa jossain vaiheessa olla kolmanneksi suurin markkinaosuudeltaan.

Opas: Näin ostat virtuaalivaluuttoja!

Vaihe 1: Avaa sijoitustili

Virtuaalivaluuttoja saa ostettua nykyään monelta eri palveluntarjoajalta. On kuitenkin oltava tarkkana minkä valitsee, koska eri tarjoajien kuluissa voi olla suuriakin eroja.

Itse suosimme tällä hetkellä eToroa, joka on yksi maailman suurimmista finanssialan verkkoalustoista. eToro tarjoaa ostettavaksi lähes kaikki merkittävimmät virtuaalivaluutat, mm. Bitcoinin, Ethereumin, Litecoinin, Ripplen ja lukuisia muita. 

eToron hinnoittelu on markkinoiden edullisimpia: Bitcoinin ostamisessa palvelumaksu on vain 0,75% hankitun valuutan hinnasta. 

Vastuunvapaus: Noin 67% piensijoittajista menettää rahaa CFD-sopimuksissa.
Harkitse onko sinulla kyky ottaa riski rahojen menettämisestä.
Kryptovaluutat eivät ole reguloitu sijoitusinstrumentti EU:ssa tai UK:ssa. Sijoita omalla vastuulla.

eToron arvosanamme:

4.6/5

Kryptovaluutat eivät ole reguloitu sijoitusinstrumentti EU:ssa tai UK:ssa. Sijoita omalla vastuulla.

Vaihe 2: Aktivoi tilisi ja talleta haluamasi euromäärä

eToro toimii EU:n finanssilainsäädösten alaisena, joten sinun tulee vahvistaa tilisi. Tämän jälkeen eToro tarkastaa tiedot, ja saat hyväksynnän noin 1-2 päivän kuluessa.

Voit tallettaa eToroon euroja suoraan verkkopankista tai luotto- ja maksukorteilla. Vähimmäistalletus on 200 USA:n dollaria, eli noin 170 euroa.

Vinkki: Talleta suoraan USA:n dollareita, niin vältyt valuutanvaihtokuluilta!

Katso video

Vaihe 3: Osta virtuaalivaluuttaa

Löydät kaikki tarjolla olevat virtuaalivaluutat klikkaamalla valikosta löytyvää ”Käy kauppaa markkinoilla” –kohtaa.

Kun haluat siirtyä ostamaan kryptovaluuttaa, paina haluamasi valuutan kohdalta ”Käy kauppaa” -painiketta ja syötä esiin avautuvaan lomakkeeseen haluamasi summa, jonka haluat sijoittaa (ks. kuva lomakkeesta).

Voit halutessasi asettaa tappionpysäyttimen tai voitonkotiuttimen. Jos valuutan arvo nousee tai laskee yli asettamasi pysäyttimen, eToro tekee osto-/myyntikaupan automaattisesti puolestasi.

Valintojen jälkeen klikkaa ”Avaa kauppa”. Onnittelut, nyt omistat virtuaalivaluuttaa!

Vastuunvapaus: Sijoittaessa on aina riskinä rahan menettäminen. Huomioi eTorossa sijoittamisen kulut. Lisätietoa: etoro.com/fi/trading/fees

Kryptovaluutat ovat volatiili instrumentti, jonka arvonheilahtelut voivat olla lyhyillä aikaväleillä suuria, eivätkä ne siksi sovi kaikille
sijoittajille. Suora kryptovaluuttasijoittaminen ei ole reguloitua EU:n arvopaperiviranomaisten toimesta. Kryptovaluutoissa on aina riski pääoman menettämiseen.

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa myös CFD-, eli hinnanerotussopimuksiin (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 67% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Dogecoin kurssikehitys

Dogecoin kurssihistoria julkaisun jälkeen on ollut aika värikäs, alimmillaan se on käynyt 0.00008690 dollarin hinnassa ja korkeimmillaan 0.73 dollarissa. Eli siinä välissä on yli 60 000 % nousu!

Dogecoin julkaistiin 2013 joulukuussa, ja sai silloin jo ensimmäiset suuret nousunsa ylöspäin. Dogecoin kurssi alkoi 0.0002 dollarista ja nousi 0.0009 dollarin arvoon muutamassa päivässä. Kurssin arvo laskikin siitä suoraan tasaisesti alkuperäiseen vuoden vaihteeseen mennessä.

2014 vuoden alusta Dogecoin lähti todella nopeasti ylöspäin. Kurssi nousi muutamassa viikossa melkein kymmenkertaiseksi alkuperäisestä, eli n. 0.002 dollariin. Muutamassa viikossa kurssi laski 50 % ja nopeasti nousi taas melkein 100 %, jonka jälkeen loppuvuosi kurssi menikin alaspäin. Muutamaa pikku töyssyä lukuun ottamatta. Vuoden loppuun mennessä Dogecoinin kurssi olikin jo laskenut alle 0.0002 dollarin arvon, ja kovin positiiviselta ei näyttänyt odotukset.

2015 alusta alkaen Dogecoinin kurssin arvo laski entisestään, ja meni jopa 0.000088 dollarin arvoon, mikä oli alhaisin tähän mennessä. Nyt mennään siis toukokuussa, ja kesään mennessä kurssi nousikin takaisin vähän reiluun 0.0002 dollarin arvoon. Muutamia pikku nousuja sekä laskuja lukuun ottamatta Dogecoinin kurssi vuoden loppuun mennessä oli n. 0.00015 dollaria.

Seuraavat kaksi viikkoa menikin aika nopeasti ylöspäin ja Dogecoinin kurssi nousi muutamassa viikossa kolminkertaiseksi. Melkein yhtä nopeasti kurssi sitten laskikin 0.0002 dollariin, ja siitä nousi hetkelliseksi kesäkuussa 50 %. Loppuvuosi Dogecoinin kurssilla menikin pelkästään alaspäin ja vuosi päättyi 0.0002 dollarin arvoon.

Muutamien ylös alas liikkeiden jälkeen Dogecoin sai kovan nosteen 2018 alussa, kuten monet muutkin kryptovaluutat. Sen kurssi nousi 0.015 dollariin erittäin nopeasti, ja tämän jälkeen se on aika tasaisesti liikkunut vuoden 2020 loppuun saakka. Dogecoinin kurssi heitteli muutaman vuoden ajan 0.005 ja 0.0015 dollarin välillä. Vuoden 2020 lopussa Dogecoin alkoi saamaan pientä kiinnostusta sosiaalisessa mediassa, esim. maailman rikkain mies Elon Musk alkoi päivittelemään Dogecoinista, sekä siitä miten se tekee itsestään kansainvälisen valuutan.

  • dogecoin
  • Dogecoin
    (DOGE)
  • Price
    $0.268
  • Market Cap
    $34,570,068,064.00

Dogecoin tulevaisuus

Dogecoin hintaodotukset ovat korkealla, internet on puhunut dollarista jo vuosia. Mutta nyt lähiaikoina on ollut puhetta myös kahdesta dollarista. Moni ei voi tietää mihin asti Dogecoinin hinta tulee nousemaan, mutta monet julkisuuden henkilöt ovat ainakin osoittaneet kiinnostusta sitä kohtaan.

Elon Musk on kertonut olleensa Dogecoinin kehittäjätiimiin yhteydessä, ja hän onkin lähiaikoina ollut huolissaa muiden kryptovaluuttojen ympäristöhaitoista, kun taas Dogecoinin kustannukset ovat erittäin pieniä. Muitakin miljonäärejä on osoittanut kiinnostusta Dogecoiniin, esim. Mark Cuban, joka omistaa koripallojoukkueen on laittanut kaiken joukkueseen liittyvän tilpehöörin maksutavoiksi Dogecoinin sekä Amazon on ottanut käyttöön Dogecoinin maksutapana.

Dogecoinilla on vieläkin erittäin suuria keskittymiä omistajuuden suhteen, ja vaikka näyttää siltä, että miljonäärit ja yritykset ovat ottaneet Dogecoinia käyttöön, niin karu todellisuus on se, että jos isot omistajat alkavat myymään sijoituksiaan, niin tulee sen arvo romahtamaan erittäin nopeasti. Loppujen lopuksi Dogecoin on tehty vain vitsiksi, ja sen inflaatio nousee koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi. Minuutin välein tehdään uusi lohko ja loputtomaan määrään Dogecoineja syntyy 10 000 kappaletta joka minuutti lisää.

Miten Dogecoinin hinta määräytyy?

Dogecoinin hinta määräytyy tarjonnan ja kysynnän mukaan. Mikäli Dogecoinin kiinnostus nousee, niin nousee sen arvokin. Lähiaikoina sosiaaliset mediat ovat olleet erittäin täynnä Dogecoiniin liittyviä asioita, Elon Musk on jopa sanonut laittavansa Dogen kuvan avaruusrakettiinsa, ja lähettämällä Dogen kirjaimellisesti kuuhun. (päivitys: Vuonna 2022 tämä tulee tapahtumaan kirjaimellisesti, lue lisää kryptouutisista)

Kolikkojen määrä vaikuttaa tietysti tarjonnan avulla hintaan. Dogecoineja on tällä hetkellä kierrossa n. 129 miljardia kappaletta, ja minuutin välein määrä lisääntyy 10 000 Dogecoinin verran. Vaikka Dogecoineja tehdään koko ajan lisää, niin inflaatio ei näytä vaikuttavan sen arvoon. Dogecoin siis toimii logiikan vastaisella tavalla, eikä sen suosio näytä laskevan yhtään entisestään.

Ympäristöön vaikuttavat louhimisen sähkökustannukset ovat olleet lähiaikoina otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin. Louhimiskulut vaikuttavat myös samalla Dogecoinin hintaan, sillä se pohjautuu Proof of Work konsensusalgoritmiin, ja verkkoa validoidaan louhimalla uusia kryptovaluuttoja. Elon Musk on twitter tilillään puhunut siitä, että hän tekisi kehittäjien kanssa Dogecoinista paljon tehokkaamman sekä ympäristöystävällisemmän louhia.

Dogecoin ostaminen

Dogecoinia lisätään koko ajan uusiin pörsseihin ja se on saanut paljon uskottavuutta vuosien varrella. Dogecoinia on helppo ostaa monista eri paikoista, monet pörssit vaativat ensiksi pienen tunnistautumisen henkilökortilla, minkä jälkeen voikin jo Dogecoinia ostaa lompakkoonsa esim. pankkikortilta suoraan. Voit myös lähettää Dogecoinia kätevästi ystävällesi toiseen lompakkoon.

Vastuunvapaus: Kryptovaluutat ovat volatiili instrumentti, jota ei ole reguloitu EU:n toimesta. Sijoita omalla riskilläsi.

dogecoin kryptovaluutta

Dogecoin uutiset

Julkaisemme joka maanantai kryptouutiset, missä teemme koosteen viikon sisällä tapahtuneista suurimmista uutisista kryptomaailman keskuudessa. Lisäksi otamme Twitter-tilillämme jatkuvasti  kantaa päivittäisiin, uusiin kryptoilmiöihin sekä paneudumme tarkemmin maanantain uutisotsikkoihin.

Tutustumalla viikoittaisiin kryptouutisiimme saat tärkeimmät tiedot Dogecoinista, sekä muista kryptovaluutoista ja tapahtumista, jotka vaikuttavat kryptovaluuttamaailmaan. Lähiaikoina Dogecoin on päässyt uutisiimmekin lähes joka kerta, joten suosittelemme laittamaan uutisemme seurantaan. Nopeimmat päivitykset Dogecoinin liikehdinnästä saa suoraan seuraamalla Elon Muskia, kun tuntuu että lähiaikoina se on vaikuttanut Dogecoinin hintaan kaikista eniten.

eToron arvosanamme:

4.6/5

Kryptovaluutat ovat volatiili instrumentti, jonka arvonheilahtelut voivat olla lyhyillä aikaväleillä suuria, eivätkä ne siksi sovi kaikille
sijoittajille. Suora kryptovaluuttasijoittaminen ei ole reguloitua EU:n arvopaperiviranomaisten toimesta. Kryptovaluutoissa on aina riski pääoman menettämiseen.

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa myös CFD-, eli hinnanerotussopimuksiin (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 67% piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Usein kysytyt kysymykset

Dogecoinia voi ostaa monista eri pörsseistä, ja nykyään jopa suomalaisella pankkikortilla onnistuu ostaminen kätevästi. Sinun tarvitsee kuin tunnistautua pörssiin henkilökortillasi ja sen jälkeen voit aloittaa ostamisen.

Dogecoin tehtiin aluksi meemistä perustuvaksi kryptovaluutaksi, eikä sillä pitänyt olla mitään tulevaisuutta. Dogecoin on myös tehty tavallisten ihmisten kryptovaluutaksi, ja lähinnä se on saanut julkisuutta internetissä meemeistä.

Dogecoin on jatkuvasti todistanut jatkavansa nousuaan, sekä monet suuret yritykset ottavat sitä osaksi liiketoimintaansa, joten näyttäisi siltä, ettei Dogecoin ole laskemassa lähiaikoina. Pitää kuitenkin muistaa, että Dogecoinilla on muutama iso omistaja, minkä myynti voi aiheuttaa suuria pudotuksia sen arvoon.

Ihmiset haluavat todistaa vääräksi sen, ettei mikä tahansa voisi menestyä. Tavalliset ihmiset haluavat sijoittaa ja nostaa hauskan vitsikolikon arvoa sen verran, että se on varteenotettava kohde sijoitusmaailmassa.

Osta Bitcoinia ja muita kryptovaluuttoja eTorossa!

Vastuuvapaus: Sijoittaessa voit menettää rahaa. Tee sijoituspäätökset omalla vastuulla.