bitcoin

Nähdäänkö huhtikuun aikana vihdoin “pysyvästi” yli 60 000$ lukemia Bitcoinissa?

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Bitcoinin kurssi on ollu mukavassa nousussa nyt jo yli vuoden ajan, kun koronan tuottamasta pörssiromahduksesta selvittiin. Alkuvuoden jälkeen ei olla kuitenkaan nähty niin jyrkkää nousua, kuin siihen asti, vaan ollaan pysytty alle 60 000$ lukemissa. Suunta on ollut kuitenkin koko ajan ylöspäin ja nyt onkin mahdollisuus tehdä historiaa, koska ikinä ennen Bitcoinin hinta ei ole noussut 7 kuukautta putkeen. Maaliskuu oli kuudes kuukausi putkeen, jossa Bitcoinin hinta päättyi plussalle. Nyt siis jännityksellä seurataan millainen huhtikuusta tulee! 

Tiedän että moni mun YouTuben seuraajista on aloittanut sijoittamisen virtuaalivaluuttoihin tänä vuonna ja moni helmikuun jälkeen. Joten siellä on varmasti ihmisiä, jotka jo odottavat että nähtäisiin sitä räjähdysmäistä kasvua ja niitä yli 100 000$ hintoja mistä huhutaan. Mutta aina ei voi suunta olla vain ylöspäin, tänä vuonna on nähty pörssissäkin viime vuoden kasvuosakkeissa (mm. teknologiasektori) hintojen laskua, joka on kuitenkin jo alkanut muuttaa suuntaansa! Tämän syitä olen käynyt kanavalla jo mm. tällä videolla ja nämä samat syyt on vaikuttanut myös Bitcoinin ja sitä kautta muiden virtuaalivaluuttojen hintoihin! 

60 000$ haamuraja on yritetty rikkoa jo pari kertaa!

Pitkäaikaisen sijoittajan ei kannata turhaan huolehtia sijoituskohteiden lyhyen aikavälin liikkeistä, mutta se ei tarkoita etteikö niitä olisi kiinnostava seurata! Itsekin olen sijoittanut virtuaalivaluuttoihin sillä ajatuksella, että en ole niitä useampaan vuoteen myymässä, mutta silti seurailen hintoja melkein päivittäin. Olen virtuaalivaluuttoihin tutkiessa tutustunut enemmän treidaamiseen ja mm. Bitcoinin graafista löytyviä resistanssirajoja ja hintoja joissa tukea löytyy. Eli siis sellaisia rajoja niistä graafeista, joiden ylä-  tai alapuolelle pääseminen vaatii isompaa volyymiä. 

Tuo 60 000$ rajaa on nyt yritetty viimeisen puolentoista kuukauden aikana rikkoa ja sen yläpuolella ollaan käyty jo pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla kivuttiin jo melkein 62 000$, mutta tuollaisista lukemista tultiin nopeasti alaspäin. On selkeästi nähtävissä, että joillain isoilla omistajilla (ns. valailla) on intressejä pitää Bitcoinin hinta alle 60 000$ hinnoissa. Tällaisia asioita on vain tosi vaikea todistaa mitenkään, koska hinnan manipulointia ei katsella hyvällä, joten sellaisiin asioihin liittyvät yhteydet pidetään tarkasti salassa. 

Mutta tuollainen hinnan manipulointi, ei ole pitkään kestävää toimintaa, sillä isot yritykset mm. Microstrategy, Tesla, Square ostavat Bitcoineja pitkään säilöön isossa mittakaavassa. Se siis pienentää vapaana olevaa Bitcoinien määrää ja oletettavasti myös näin kasvattaa sen hintaa pitkällä aikavälillä. Eli ehdottomasti itse uskon, että yli 60 000$ hinta nähdään pian ja se on lähitulevaisuudessa resistanssiraja alaspäin mennessä. Eli sen alapuolella olevia hinnan lukemia ei tänä vuonna pian enää nähdä! 

Tällainen hinnalla spekulointi on kuitenkin vain sitä, spekulointia. Mutta pitkällä aikavälillä Bitcoinin potentiaali on kyllä todella iso!

Ethereum näyttää suuntaa Bitcoinille! 

Tässä kirjoitushetkellä Bitcoin on noin 58 000$ ja Ethereum on uusissa lukemissa, nimittäin yli 2050$. Ethereum teki myös pari päivää sitten uuden ath lukeman, joka oli melkein 2150$. Aiemminkin on nähty, että Ethereum lähtee kasvattamaan arvoaan ennen Bitcoinia, joten lähipäivinä voidaan nähdä tätä samaa kasvua myös Bitcoinissa. Varsinkin kun Ethereumin hinnannousun takana ei ole mitään fundamentaalista muutosta tai kehitystä joka siinä olisi tapahtunut, vaan kyse on vain normaalista hinnan liikkumisesta. 

Ethereum näyttää tällä hinnan kehityksellään yhä enemmän ansaitsevansa paikkansa toiseksi suurimpana virtuaalivaluuttana. Perinteisesti Bitcoin liikuttaa koko virtuaalivaluuttamarkkinaa, mutta mitä enemmän Ethereum kasvaa, sitä vähemmän Bitcoinin liikkeet siinä näkyvät. On todella hauskaa seurata miten tänä vuonna Ethereum ja Bitcoin kehittyvät. Lähteekö Ethereum omalle reitilleen kurssien kanssa, vai seuraako se kiltisti Bitcoinin muutoksia. 

Sijoitus virtuaalivaluuttoihin on kannattanut!

Tällaisilla positiivisia liikkeitä kun näkyy omistamissaan sijoituskohteissa, niin ei sitä voi kuin iloinen olla. Vaikka kasvu onkin ollut hitaampaa viimeiset pari kuukautta, on virtuaalivaluuttojen tuotto mun salkussa aika mukavaa katseltavaa! Ethereum on plussalla tällä hetkellä 45% ja Bitcoinin tuotto kaikkien kulujen jälkeen on yli 72%! Kunhan Bitcoin saavuttaa vakaasti yli 60 000$ hinnan, niin mun sijoitussalkkukin taitaa saavuttaa samalla 10 000€ arvon ensimmäistä kertaa! 

Kun tuo 10 000€ arvoinen salkku saavutetaan, tulee sen sisällöstä ja kehityksestä video YouTube-kanavalle! 

– Lari Heinonen / Mihin Sitä Säästäis?

YouTube ja Nettisivu: https://mihinsitasaastais.fi/linkkipuu/

Tilaa kryptouutiset suoraan sähköpostiisi!

Julkaisemme ajankohtaiset kryptouutiset joka maanantai. Pysy ajantasalla!

Vastuuvapaus: 79% piensijoittajista menettää rahaa sijoittaessaan tämän tarjoajan hinnanerosopimuksiin. Kannattaakin miettiä, onko sinulla varaa ottaa suuri riski rahojesi menettämisestä. Plus500CY Ltd on CySEC:n valtuuttama ja sääntelemä (#250/14)